On kulunut joitakin vuosia siitä kun perustin tämän blogin. Ja paljon on tapahtunut sen jälkeen kun kirjoitin tänne viimeksi. Katselin huvikseni kesken jääneitä luonnoksia, eikä niistä yksikään resonoinut tämänhetkisen olotilani kanssa. Hetken mietin poistanko koko blogin ja aloitan jotain täysin uutta, mutta sitten päädyin jakamaan jotain tästä hetkestä.

Mutta kun nyt aloin muistella, niin muistellaan sitten. Kun viimeksi kirjoitin tätä blogia olin juuri lopettanut työt isossa koulussa, jossa opetin isoja oppilasmääriä, isoja tuntimääriä. Lukioikäisiä. Muistan itse lukioikäisenä kuvitelleeni olevani jotenkin valmis elämään. Nyt lähemmäs nelikymppisenä olen kohtalaisen sinut keskeneräisyyteni kanssa. Tunnen että sen hyväksyminen on välttämätöntä, jotta voisin ylipäätään kehittyä. Suunnittelin edellisen blogitekstin aikaan etenemistä urallani. Silloin tuntui hyvältä kun varsinkin vanhemmat mieskollegat toivoivat minun ryhtyvän rehtoriksi. Jokin johtamisessa kiehtookin. Tykkään luoda ja kehittää yhteisöjä, joissa yksilöt saavat tilaa toteuttaa itseään ja kehittyä. Nyt opetusuralla eteneminen tuntuu jotenkin rajoittuneelta. En halua täyttää tätä elämää työllä, jossa joutuisin toimimaan ulkoa määritellyissä, ahtaissa raameissa. Teen tosin edelleen opetustyötä, mutta olen löytänyt paikan jossa tehdä sitä työtä vapaasti. Haluan että minulla on myös aikaa ja mahdollisuus seurata tärkeämpää polkua. En tiedä vielä mihin se johtaa, tai millä sanoilla edes kuvailisin sitä. Vaikka kyse on myös muutoksista henkilökohtaisessa elämässä, se tuntuu liittyvän myös johonkin laajempaan. Ehkä tämä yhteiskunta ja järjestelmä alkaa olla valmis isommalle muutokselle. Ja ehkä, ehkä tarpeeksi moni meistä on valmis olemaan muutoksessa mukana. Puhtaasta intentiosta, rakkaudesta itseä ja olevaista kohtaan, puhtaasta halusta tuntea totuus ja toimia kaikkien olentojen hyväksi.

Tämä kuluva vuosi 2020 on ollut minulle henkilökohtaisesti valtavan muutoksen aikaa. Ja samaan aikaan maailma on muutoksessa. Pandemian vuoksi ihmisten vapautta ja liikkumista on rajoitettu. Elämän supistuminen pakottaa ihmiset katsomaan itseään ja tätä todellisuutta, jossa elämme.  Tarkastelemaan omaa toimintaansa, tutkimaan sitä, mikä elämässä on tärkeää. Huomaamaan, miten me olemme kaikki riippuvaisia toisistamme. Ja kuitenkin olemme yksilöitä, omine henkilökohtaisine haluinemme ja tarpeinemme. Henkilökohtaisesti huomaan joskus vähätteleväni halujani ja haaveitani. Ajattelen, että on itsekästä haluta jotain itselleen ja haluan välttää tarkertumista haluihin ja haaveisiin, koska en halua että ne rajoittavat minua. Ajattelen että se on egoa, jolle en halua antaa valtaa. Kuitenkaan ne halut ei poistu vain koska väheksyn niitä. Tein kevätpäiväntasauksen 20.3.2020 aikaan Taki’h Dhyandeepan ohjaaman meditaation, jossa henkilökohtaisille haluille, tarpeille ja haaveille annettiin tilaa. Tarkkailun ja nimeämisen jälkeen päästin niistä irti. Siinä oli jotain, joka resonoi tämän hetkisessä minussa. Tuntuu merkitykselliseltä tarkkailla kaikenlaista takertumista ja purkaa sitä.

Minussa on kaikki kerrokset. Yhtäaikaa ja yhdessä. Minussa on henkilökohtainen kerros, halut, keho, nautinto, tarpeet, henkilökohtaiset haaveet. Se saa olla, mutta en halua takertua siihen. Minussa on olevaisen kerros, sielu, yhteys, asiat joita pidän pyhinä: totuus, rakkaus, yhteys, tarkoitus. Se saa olla, mutta tarkoitus ei ole takertua siihenkään. Minussa on myös tyhjyys, josta kaikki saa alkunsa. Näiden välillä ei ole ristiriitaa, sillä kaikki on loppujen lopuksi samaa.

Mietin, voiko tällaista julkaista. Asioita, joista on hankala puhua sanoilla. Tunnen asioita todeksi, joita en ainakaan vielä uskalla sanoa ääneen. Tarkkailen pelkoja ja minussa heräävää epävarmuutta. Sekin ohjaa minua oikeaan suuntaan. Vielä en tiedä tarkalleen, mitä minun on tarkoitus täällä tehdä, mutta luotan siihen että se selkenee sitä mukaa, kun olen valmis. Varon sitä, että en lähde puskemaan ja suorittamaan, vaan annan virran viedä omaa tahtiaan. Ja nautin matkasta.

Muutoksen ajassa tarvitaan tasapainoa. Tuodaan sitä tähän maailmaan vahvistamalla sitä itsessämme ❤️