Heti ensimmäiseksi pahoittelut lukijoille. Ennalta suunnittelematon hengähdystauko venähti pidemmäksi kuin oli tarkoitus. Tämä blogi on kuitenkin minulle edelleen todella tärkeä, joten nyt tulee taas uutta tekstiä.

Lähdetään liikkeelle vaikka siitä, mihin jäätiin. Thomas Gordonin Toimiva perhe ja Marshall B. Rosenbergin  Nonviolent Communication (Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus) ovat kirjoja, joista olen kokenut saaneeni mielettömän hyvin toimivia työkaluja sekä työssä tapahtuvaan vuorovaikutukseen että vuorovaikutukseen käytännössä kaikissa ihmissuhteissa. Kimmokkeena tutustua vuorovaikutukseen lähemmin oli halu tulla toimeen lapsen kanssa paremmin ja selvitä arjesta mahdollisimman vähillä konflikteilla, sekä toisaalta selvitä konflikteista mahdollisimman rakentavasti. Katsottuani läheisten ihmisten vääntävän vuodesta toiseen samoista asioista, ilman merkittävää kehitystä olin erittäin kiinnostunut selvittämään, onko ehkä olemassa joku parempi tie. Ja olihan se olemassa. Tajusin, ettei minulla ole valtaa muuttaa toisen ihmisen käytöstä mutta omaani kyllä.

Se mitä jokainen ihminen haluaa on tulla kuulluksi ja nähdyksi, eikä sen vaatimuksen pitäisi olla mitenkään kohtuuton edes konfliktitilanteissa. Konfliktitilanteissa toinen ihminen saattaa tosin välillä vaikuttaa ihan taulapäältä. Se oma arvio toisen taulapäisyydestä saattaa hyvinkin osoittautua virheelliseksi, kunhan vaivautuu avaamaan toiselle korvansa. Aidosti kuuntelemalla toista ja viestimällä selkeästi kuulevansa, mitä toinen sanoo rakentaa ihmissuhdetta pala palalta sellaiseksi, missä myös omat viestit löytävät kuulevat korvat. Ymmärrys lisää ymmärrystä, joustavuus opettaa joustavuutta ja kunnioitus lisää vastavuoroista kunnioitusta. Nämä ovat asioita, joihin uskon vakaasti. Mutta, kun oma mieli ei ole täysin tasapainossa ja tuntee olonsa rasittuneeksi ja väsyneeksi, nämä yksinkertaiset periaatteet tuntuvat mahdottomilta. Omalla kohdallani kyse on vielä aika suuresta ajatusmallien ja käytöksen muuttamisesta, mikä tarkoittaa sitä, että se vaatii ainakin toistaiseksi jatkuvaa vahvistusta. Pelkkä ahaa-elämys ei riitä.

Syy tähän blogitaukoon on se, että ajatuksistani on puuttunut selkeys. Ajattelin sen johtuvan työn rasitteista ja varmaan sillä onkin osuutta asiaan. Tässä on pitänyt kerrata itselleen, mitkä ovat niitä asioita, jotka tuovat voimia ja samalla sitä ajatuksen selkeyttä. Pahalla tuulellakin olen ollut, siitä lähipiirille pahoittelut.

Ymmärtääkseen muita täytyy ymmärtää itseään. Sen kun onnistuisi pitämään mielessään. Kun mieli on rasittunut ja tuntuu, että se mitä eniten kaipaa on lepo, sitä tulee helposti etsineeksi vääristä paikoista. Jollekin se väärä keino voi olla päihteiden käyttö, mutta myös mielen turruttaminen viihteellä, mahtavien kokemusten metsästys, netissä roikkuminen ovat sellaisia asioita, jotka etäännyttävät ihmistä omasta itsestään. Kun ihminen joutuu kovin etäälle itsestään, hän ei enää ymmärrä itseään ja omia tarpeitaan, eikä silloin myöskään muita.

Jos kuitenkin haluan, että lapsellani tulee olemaan helpompaa omien tarpeidensa tunnistamisen kanssa, minun täytyy pystyä auttamaan ja opastamaan häntä siinä nyt. Positiivisena esimerkkinä jaan teille tarinan omasta elämästäni. Kehiteltiin nimittäin eilen lapsen kanssa kolmivuotiaan elämää suurempaan kiukkuun selviytymiskeinoja. Puhuttiin yhdessä siitä, missä kiukku tuntuu. Se puristaa rinnassa ja joskus myös ohimossa. Opetin hänelle, miten voi ajatella, että ulos hengittämällä sen kiukun voi puhaltaa ulos, eikä se enää purista rinnassa. Sen jälkeen on paljon helpompaa sanoa selkeästi sanoilla, mikä vaivaa. Tämä tuntuu nyt toimivan, myös aikuisen kiukkuun. Joskus tosin pelkkä puhaltaminen ei riitä, vaan se voi vaatia myös äänen käyttöä, voimakastakin sellaista, mutta sitä ei tarvitse kohdistaa kehenkään. Nyt meillä huudetaan: ”Samperi, että mua harmittaa!!”

Mutta tästä tee se itse -kiukkukeinosta tuli taas sellainen onnistumisen kokemus äitinä, että laitan tähän nyt tällaisen kuvan Amerikan alkuperäiskansoja edustavasta naisesta ja lainauksen joka kertoo heidän käsityksestään naisen viisaudesta. Sitten vain muistetaan rukoilla niitä meidän erikoisvoimia ja muistetaan vaalia kunnioitusta, lempeyttä ja vaatimattomuutta. Myös itseämme kohtaan.

“The Old Ones say the Native American women will lead the healing among the tribes. Inside them are the powers of love and strength given by the Moon and the Earth. When everyone else gives up, it is the women who sings the songs of strength. She is the backbone of the people. So, to our women we say, sing your songs of strength; pray for your special powers; keep our people strong; be respectful, gentle, and modest.” -Village Wise Man, Lakota (FIRST AMERICANS).