Havaintoja

Vietän sateista helmikuun maanantaita töissä. Opiskelijat työskentelevät itsenäisesti projektitöidensä kanssa, joten tässä on hyvää aikaa pohtia viikonloppuna tekemiäni havaintoja ja tutkia ihmetellen kokoomuslaisen opetus- ja kulttuuriministerimme aatevihkoa tämän henkilökohtaisista tulevaisuuden visioista. Miksi ei?

Olen aiemminkin tehnyt tämän saman havainnon tutkiessani esimerkiksi Kokoomuksen puolueohjelmaa ja se havainto on seuraava: en näe yhteyttä esitettyjen visioiden ja toimenpiteiden välillä. Ei voi kuin ihmetellä ristiriitaa ajatusmallissa, jonka mukaan vähentämällä yhteiskunnan vastuunkantoa ja kurjistamalla ihmisten oloja voitaisiin päästä tilanteeseen, jossa sosioekonominen tausta ei periytyisi ja jossa yhteiskunta koostuisi Sanni Grahn-Laasosta mukaillen itsestään ja lähipiiristään vastuuta kantavista, kehitystä rakastavista suomalaisista, joille verojen maksaminen ei ole välittämisen jaloin muoto. Asettamalla lapset eriarvoiseen asemaan jo päiväkoti-iässä rajaamalla subjektiivista päivähoito-oikeutta niihin tavoitteisiin ei ainakaan päästä. Muotoiluista ja piiloviestinnästä voisi sanoa paljon, mutta tyydyn toteamaan, että tuskin kenellekään verojen maksaminen on jaloin välittämisen muoto, mutta itse ainakin koen veroja maksamalla saavani paitsi tiettyjä yhteiskunnan palveluita, myös mahdollisimman tasa-arvoisen ja turvallisen yhteiskunnan.

Monet Grahn-Laasosen esittämistä tavoitteista ovat sellaisia, mitkä itsekin koen tärkeiksi. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla mahdollisuudet, sosioekonomisesta taustastaan riippumatta, edetä elämässään ja hyödyntää osaamistaan ja kykyjään. Siitä olen myös samaa mieltä, että koulutuksen tehtävänä pitäisi olla uteliaisuuden ruokkiminen ja sen käsityksen vahvistaminen, että jokainen on ensisijaisesti itse vastuussa omasta tulevaisuudestaan. Mutta vanhempien, opettajien ja myös yhteiskunnan vastuulla on ehdottomasti myös tuen ja avun tarjoaminen sitä pyytävälle. Sellaista yhteiskuntaa en halua, missä entisestään korostetaan yksilösuorituksia ja yksin pärjäämisen tärkeyttä. Pikemminkin toivoisin, että ihmiset tiedostaisivat vastuunsa ja myös rajallisuutensa, eli osaisivat erottaa ne asiat, mihin voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ja mitkä asiat taas ovat omien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Sen lisäksi koen opettajana ja vanhempana myös tärkeäksi välittää lapsille ja nuorille ajatuksen siitä, että yksin ei kenenkään tarvitse pärjätä ja että apua saa ja kannattaa pyytää, kun sitä tarvitsee. Omalla opiskelu-urallani yksin pärjäämisen ihanne muodostui varsinkin loppusuoralla rasitteeksi. Onneksi tajusin luopua siitä ajatuksesta. 

Opettajana koen, että minun vastuullani on luoda oppimiselle mahdollisimman hyvät puitteet ja innostaa, motivoida ja joskus jopa provosoida oppilaat ajattelemaan ja kehittämään osaamistaan. Myös omalla esimerkillä on suuri vaikutus. Joku voi olla toista mieltä, mutta minä näen sen positiivisena, että oppilaat huomaavat, mitkä asiat minua henkilökohtaisesti kiinnostavat ja mistä minä innostun. Osa opiskelusta on väistämättä pakkopullaa, mutta kun löytyy se aihe mikä kiinnostaa, niin siitä saa mielellään innostua.

Tein viikonloppuna jotain tavoistani poikkeavaa ja olin ystäväni ja lastemme kanssa päiväristeilyllä. Taaperoni halusi pallomereen kissalaivalle ja pyytämällä mukaan hyvän ystävän lapsineen tein reissusta myös itselleni mieluisan. Kerrottakoon, että olen olosuhteiden pakosta viettänyt paljon aikaa juuri risteilylaivoilla ja suhtaudun siihen yleensä lähinnä välttämättömänä pahana. Mutta nyt siis poikkeuksellisesti päädyin risteilemään. Lasten ja ystävän seurassa oli hauskaa, mutta samalla tuli havainnoitua muita laivalla olevia ihmisiä. Ainahan siellä on sellaista örvellyskulttuuria esiintynyt, mutta nyt se oli noussut ihan uudelle asteelle. Moni dokasi hyteissään ovet auki, tai reteesti hyttikäytävillä, ja keski-ikäiset naiset rääkyivät ympäripäissään ja oltiin siis päiväristeilyllä. En tiedä, miten Sanni Grahn-Laasonen ajattelee, mutta itselle hiipii tätäkin seuratessa huoli, paitsi omasta ja lapseni välittömästä turvallisuudesta, myös huoli siitä, mihin tämä meidän yhteiskuntamme on menossa.

Puhuin oppilaille segregaatiosta ja siitä, miten yhteiskunnassa pitäisi minun mielestäni luoda paljon enemmän sellaisia tilanteita, missä ihmiset erilaisista taustoista kohtaisivat toisensa. Kun häärätään kaikki omissa poteroissamme ja vietetään aikaa vain samoin ajattelevien ihmisten kanssa, syntyy helposti tilanne, missä harhaluulot lisääntyvät ja mielipiteet kärjistyvät. Kohtaamisten seurauksena ihmiset joutuvat väistämättä miettimään arvojaan ja suhteuttamaan käsityksiään. Sitä kautta ääri-ilmiöt poistuvat luonnollisella tavalla. Ihminen on kuitenkin aina pohjimmiltaan ihminen, jopa se kokoomuslainen, ja inhimillisenä olentona ymmärrettävissä.

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Havaintoja

  1. Paluuviite: Kohtaamisia | Maailman äiti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s