Tästä se lähtee. Ummikkona blogimaailmaan suokeltaminen vähän jännittää, mutta eiköhän tästä vielä hyvä tule. Ajatus tähän blogiin on itänyt pitkään. Se sai alkunsa ollessani jonkin aikaa sivussa työelämästä hoitaessani lasta kotona. Siinä äitiyden myllertäessä omaa ajatusmaailmaani aloin myös tarkastelemaan yhteiskunnallisia ilmiöitä ja maailmanmenoa äitiyden näkökulmasta ja päädyin siihen johtopäätökseen, että maailma tarvitsee enemmän äidillisyyttä. Miettiessäni, millainen äiti minä haluan olla lapselleni totesin, että näinhän yhteiskunnankin kuuluisi toimia suhteessa ihmisiin. Minun äitiyteni tähtää siihen, että lapsesta kasvaa rehellinen, oman arvonsa ja henkilökohtaiset rajansa tunteva aikuinen, joka kunnioittaa kanssaihmisiä ja osaa myös rakentavasti vaatia kunnioitusta itseään kohtaan. Siinä se on pähkinänkuoressa. Jos äitiyden tavoite on lapsen tukeminen siten, että tällä olisi mahdollisimman hyvät valmiudet toteuttaa omaa potentiaaliaan, niin näin sen homman kuuluisi toimia myös yhteiskunnallisella tasolla.

Sittemmin olen palannut työelämään, mutta näitä ajatuksia en ole unohtanut. Lapseni on pieni, suloinen ja välillä haastava taapero. Hän painiskelee välillä kovastikin sen kanssa, miten suhteuttaa omia tarpeita ja mielihaluja ympäröivään todellisuuteen ja läheisten ihmisten tarpeisiin. Se aiheuttaa väistämättä yhteentörmäyksiä välillemme. Kuitenkin näen hänessä edelleen sen pyyteettömän, lähtökohtaisesti puhtaan ja hyvän olennon, minkä edessä koin tuoreena äitinä uskomattomia eheytymisen kokemuksia. Katsoessani lastani silmiin ensimmäisiä kertoja katsoin samalla myös omaa sisäistä lastani silmiin. Ensimmäistä kertaa kunnolla sitten oman lapsuuden. Se oli itselleni kimmoke etsiä sellainen äitiyden muoto, mikä vaalii sitä hyvää, pyhää, sisintä. Samalla se oli myös lähtökohta sen käsityksen muodostumiselle, että koska jokainen ihminen on syntyessään puhdas ja hyvä, niin jokaisessa ihmisessä on myös aikuisena se puhdas ja hyvä sisällään. Sen ympärille voi tosin kertyä elämän aikana enemmän tai vähemmän kuonaa ja katkeruutta, mutta haluan uskoa siihen, että se hyvä sisin on mahdollista saavuttaa.

Poikani kasvua seuratessa myös miehisyys mietityttää. Miehisyys ja miehiset arvot ovat siis yhtälailla tärkeitä, mutta aivan liian suuri osa yhteiskunnallisesta päätöksenteosta on tällä hetkellä miesten käsissä ja vielä sellaisten miesten, jotka hahmottavat yhteiskuntaa, ei niinkään ihmisen vaan persoonattomien rakenteiden ja kovien arvojen näkökulmasta. Naisten asemasta, sen parantamisesta ja yhteiskunnallisesta tasa-arvosta puhutaan paljon ja se onkin tärkeää. Tässä ei kuitenkaan nyt ole kyse vain siitä, että naisia pitäisi kuulla naisten itsensä vuoksi vaan siitä, että yhteiskunta tarvitsee naiseutta ja feminiinisiä arvoja.

Koska yhteiskunnassamme on tällä hetkellä valitettavan paljon vihaa, tein sen päätöksen, etten halua paljastaa henkilöllisyyttäni ainakaan vielä. Haluan pitää itselläni vapauden käsitellä tässä blogissa vaikeitakin aiheita sotkematta tähän perhettäni ja muita läheisiä. Muissa yhteyksissä jatkan toki keskustelun käymistä omalla nimelläni.

Nyt ehkä uskallan katkaista napanuoran ja päästää blogini maailmaan.