Vein lasta tarhaan eilen aamulla ja kuuntelin Yle Puheelta Pekka Saurin haastattelua. Jostain syystä Saurin ulosanti lievästi ärsyttää, mutta ehkä pitäisi lukaista hänen kirjansa niin ei olisi sitä ongelmaa. Kuitenkin kuuntelin aikoinani silloin tällöin yölinjaa ja taisin jonkun kerran teiniangsteissani jopa ohjelmaan soittaa. Mutta siinä eilisessä haastattelussa Sauri tuli sanoneeksi yllättävän monta ajatusta, jotka kolahtivat.

Sauri puhui muun muassa siitä, miten elämä on kaikilla tasoillaan eri intressien yhteensovittamista. Ihminen on jo itsessään, ylhäisessä yksinäisyydessään ristiriitainen olento. Monesti tunnistan itsestänikin ristiriitaisia intressejä. Olisi mukava saada rästityöt tehtyä, mutta samaan aikaan on joku mielenkiintoinen somekeskustelu käynnissä ja oikeastaan nukkuminenkin olisi ihan varteen otettava vaihtoehto. Kun omien ristiriitaisten intressien rinnalle vielä lisätään mieheni ja taaperon intressit, niin ollaan sopan äärellä. Keskustelemalla ne intressit pystytään kuitenkin yleensä sovittamaan yhteen. Ainut asia, mitä itse kultakin vaaditaan, on halu keskustella ja pyrkiä ratkaisuun. Yhteiskunta on tässä mielessä kuin valtavan iso perhe, jossa intressejä on monia. Kuitenkaan toimivaan ratkaisuun ei myöskään yhteiskunnassa, kuten ei perheessäkään, päästä sillä, että jokainen ajaa apinan raivolla omaa intressiään. Aito kuunteleminen ja pyrkimys toisen ymmärtämiseen ovat avaimia, sekä toimivaan perheeseen, että toimivaan yhteiskuntaan.

Mielestäni yhteiskunnassa kaivataan uudenlaista johtamisen mallia, joka perustuisi nimenomaan kuuntelemiselle, ymmärrykselle ja yhteisten päämäärien etsimiselle. Koska osasia on monia ja niiden yhteensovittaminen on hankalaa, ei voida kuvitella kenelläkään yksittäisellä toimijalla olevan hallussaan täydellistä visiota tulevaisuudesta. Vaan sitä työtä on tehtävä lähtökohtaisesti keskustellen ja yhdessä päämäärää hakien. Tuntuu, että tänä päivänä sellainen lähestymistapa on vielä entisestäänkin vajonnut syvyyksiin. Ja tässä ollaan nyt tämän blogin aiheen ytimessä. En väitä, että ainoastaan naiset, enkä myöskään, että kaikki naiset osaisivat tämän kuuntelemisen jalon taidon, mutta kyseessä on kuitenkin enemmän naisellinen ja äidillinen tapa johtaa erotuksena perinteisestä miehisestä määräämisestä. Ja sen äidillisen tavan johtaa soisin yleistyvän.

Muistan joskus nuorempana tunteneeni vastenmielisyyttä eroteltaessa miehisiä ja naisellisia ominaisuuksia. Koin aina sellaisen ulkoatulevan naisen mallin vieraaksi ja monesti keskusteluissa korostin ihmisten olevan lähtökohtaisesti samanlaisia sukupuolesta riippumatta. Ja näin varmasti onkin. Vaikka meitä kaikkia yhdistää ihmisyyden perustekijät, sukupuolesta tai kulttuuritekijöistä riippumatta, olemme kuitenkin myös erilaisia. Jokaisella meistä on omat henkilökohtaiset ominaisuuksiemme yhdistelmät, mikä tekee meistä yksilöllisiä. Olen nykyään sitä mieltä, että jotkut näistä ominaisuuksista ovat naisellisia ja jotkut miehisiä. Kaikista meistä varmasti löytyy molempia. Niitä naisellisia ominaisuuksia, joita soisi arvostettavan enemmän on juuri kyky kuunnella, pyrkimys ymmärtää, halu hoivata ja helliä, sekä pyrkimys tukea heikompaa.

”Elämä on eri intressien yhteensovittamista. Ihmiskunnan tulevaisuus riippuu siitä, että eri intressit pystytään yhteensovittamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Iso kuva on yksinkertainen, mutta monimutkainen. Välineet ovat olemassa, niitä pitää vaan hyödyntää. Ratkaisu löytyy puhumalla, kommunikoimalla ja kirjoittamalla. Täytyy huolehtia siitä, että päämäärät eivät hautaudu teknisten välineiden alle.”

Toinen kohta, joka Saurin haastattelussa kolahti oli keskustelu tarkoituksen hämärtymisestä. Töissä törmään tähän jatkuvasti. Kouluissa uurastetaan parhaillaan uuden opetussuunnitelman käytännön toteuttamisen kanssa. Uuden opetussuunnitelman myötä tulleet muutokset ovat osaltaan positiivisia ja olen luonnollisesti sitä mieltä, että eri tietotekniset sovellukset tuovat uusia mahdollisuuksia opetukseen ja esimerkiksi sähköiset kokeet luovat paljon monimuotoisemman tavan oppilaille näyttää osaamistaan. Kuitenkin pitäisi samaan aikaan muistaa painottaa, mikä tämän kaiken tarkoitus on. Se ei käsittääkseni ole muuttunut mihinkään, vaan edelleen koulun tarkoituksena on haastaa ja innostaa oppilaita hankkimaan lisää tietoa ja luoda oppimistilanteita, joissa oppija pääsee kehittämään ajatteluaan. Tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että myös opettajan on oltava avoin kehitykselle. Välineestä ei saa koulussakaan tulla itseisarvoa.

Kolmas juttu, mikä kolahti henkilökohtaisella tasolla oli seuraava kommentti:

”Kultaisen leikkauksen löytäminen oivalluksen ja latteuden välillä on yksi ihmisen ikuisista, pysyvistä tehtävistä.”

Sauri puhui poliittisessa retoriikassa käytettävistä ilmaisuista, kuten esimerkiksi jatkuvasti kuultava kestävyysvaje. Kun jotain yksittäistä ilmaisua toistellaan jatkuvasti, unohtuu ihmisiltä helposti, mitä sillä oikein tarkoitetaan. Sauri painotti, että on tärkeää puhua siinä mielessä selkokieltä, että kerrotaan selkeästi, omia sanoja käyttäen se, mitä halutaan sanoa sen sijaan, että keskustelu pelkistyy latteuksien ja tyhjien termien viljelyksi. Itse kuitenkin ajattelin asiaa ihan henkilökohtaisesti. Olen mielestäni tehnyt joitakin oman elämäni suuntaa muuttavia oivalluksia. Välillä kuitenkin tuntuu kuin unohtaisin omat teesini. Yritin vastikään listata niitä jääkaapin ovessa roikkuvalle lapulle ja jotenkin tuntui, kuin ne kutistuisivat latteuksiksi ja menettäisivät merkityksensä. Olen Saurin kanssa samaa mieltä siitä, että kun yksittäisiä sanoja toistellaan loputomiin, ne latistuvat. Siksi keskustelu kaipaa jatkuvasti niitä ihmisiä, jotka puhuvat asioiden merkityksestä, lisäävät meidän ymmärrystämme ja tuovat ehkä myös niitä kuuluisia uusia näkökulmia. Niin kuin nyt vaikka tämä artikkeli Heikki Hiilamolta. Kerron niistä omista oivalluksistani ja siitä lapusta jääkaappini ovessa joku toinen kerta.